Espoon musiikkiopiston harppuoppilaat

Harppumusiikista

Vaikka harppu onkin hyvin vanha soitin, vartavasten sille sävellettyä musiikkia tavataan vasta 1500-1600-luvuilta alkaen, kun taas 1700-1800-luvuilla alettiin yleisemmin kirjoittaa teoksia tälle soittimelle. Varhaisimmat teokset, jotka ovat jääneet nykyharpistien ohjelmistoon, ovat usein sovituksia alunperin klaaveerisoittimelle kirjoitetuista sävellyksistä.

1700-luvun lopulla harppu oli yleinen soitin kodeissa, mutta myös hoveissa. Mm. Ranskassa kuningatar Marie-Antoinette soitti harppua. Milloin itse hovinväki ei harpunsoittoa taitanut, hovilla oli usein oma nimikkoharpistinsa. Harppumusiikkia kirjoitettiin paljon harrastelijoita varten.

Useat harppusäveltäjät olivat silloin, kuten myös myöhemmin taitavia harpisteja itse, kuten esim. F.J. Nadermann, Louis Spohr tai Elias Parish-Alvars.

1800-luvulla harppumusiikki kukoisti ja sen mahdollisuuksia alettiin käyttää paljon laajemmin. Etenkin ranskalaiset säveltäjät ”herkuttelivat” loihtien harpusta mitä moninaisimpia sävyjä. Romantiikan ja impressionismin säveltäjät saivat harpusta esiin siihen asti ennenkuulumattomia asioita ja sävyjä. Kuuluisimpia tuon ajan harppusäveltäjiä olivat tunnettujen Maurice Ravelin (esim. ”Introduction et Allegro”), Claude Debussyn (”Danses”) ja Gabriel Faurén (”Impromptu”) ohella lisäksi mm. harpisti-säveltäjät Alphonse Hasselmans (“La Source”), Felix Godefroid (“Etude de Concert”) sekä John Thomas (“Watching the Wheat”).

1900-luvun kahtena nimekkäimpänä harpisti-säveltäjä-pedagina voitaneen pitää ranskalaisia Marcel Grandjany’ta (mm. ”Rapsodie”) ja Marcel Tournieria (”Au Matin”) tuotanto harpulle oli laaja. Grandjanyn teokset ulottuivat vaikeusasteeltaan helposta oppilasmateriaalista vaativiin konserttiteoksiin. Tunnettuja 1900-luvun harpisti-säveltäjiä olivat myös mm. Henriette Renié (”Legende”), Gabriel Pierné (”Impromptu-Caprice”) sekä Jean Michel Damase (”Etude de Concert”). Monet harppukirjallisuuden merkkiteokset on sävelletty varta vasten Pariisin Konservatorion ”Premier Prix”-nimisessä loppututkinnossa esitettäviksi.

Suomalaisista säveltäjistä ei kukaan ole laajemmin säveltänyt harpputeoksia. Kuitenkin esim. Einojuhani Rautavaaralta (”Balladi”) ja Erkki Salmenhaaralta (”Leggenda per Arpa”) löytyy harpputeoksia.

Harppu orkesterimusiikissa

Harpun orkesteriin toi varsinaisesti Claudio Monteverdi 1600-luvulla ("Orfeo"). Lähempänä nykyajan rooliaan harppu oli orkesterissa vasta 1800-luvulla Hector Berlioz’n ”Fantastisessa sinfoniassa”, missä hän käyttää kahta harppua, joille molemmille on kirjoitettu oma osuutensa. Tämän jälkeen kahden harpun käyttö orkesterissa yleistyi, kunnes Richard Wagner keksi 1800-luvun puolivälissä tuoda orkesteriin jopa kuusi samanaikaisesti soittavaa harppua ”Ring”-oopperatetralogiassaan. Harppumusiikin historiassa jatkossa useamman kuin kahden harpun käyttäminen orkesterissa oli ja on kuitenkin harvinainen poikkeus.

Suomalaisista säveltäjistä harppua ovat orkesterissa Jean Sibeliuksen lisäksi käyttäneet esim. Oskar Merikanto ja Uuno Klami, joiden musiikissa oli paljolti ranskalaisvaikutteita. Samoin ranskalaistunut suomalainen nykysäveltäjämme Kaija Saariaho on käyttänyt rikkaasti harppua orkesterisoittimena.

Kuvat: Ravel, Debussy, Grandjany, Tournier
www.oslophil.com/filestore/ravel.jpg
orkesteri.lohja.fi/images/debu.jpg
www.harpsociety.org/resources/images/photo_grandjany.jpg
www.geocities.com/dieter_dewilde/tournier.jpg